torstai 18. kesäkuuta 2015

Mitä Herra Sulhaselle kuuluu nykyään?

Tätä blogia kirjoittaessani viittasin satunnaisesti toiseen blogiini. Sen nimeä en tietenkään paljastanut, koska hääblogini perustui vahvasti nimettömyyteen. Häiden jälkeen salailun tarve oli ohi, ja henkilöllisyyteni paljastui muun muassa Vantaan Laurin tekemässä jutussa, jonka otsikko on ytimekkäästi Herra Sulhanen. Nimeäni tai toista blogiani en kuitenkaan rientänyt julistamaan täällä hääblogissa, vaikka lopulta postasinkin itsestäni myös kuvia, joista olin tunnistettavissa.

Häideni jälkeen aktiivisuuteni täällä vaimeni hiljalleen, enkä ole kirjoittanut häistä enää pitkään aikaan. Viralliset lopettamissanat olivat kuitenkin jääneet kirjoittamatta ja vihdoin on niiden aika: Kiitokset teille kaikille lukijoille, jotka seurasitte hääjuttujani. Suuri lukijamäärä yllätti positiivisesti, ja koin blogin erinomaisena kanavana pohdiskella häiden valmistelua ja vastaanottaa mielipiteitä ja ideoita teiltä lukijoilta. Iloinen olen myös siitä, mikäli blogi on ollut avuksi ja inspiraatioksi häitä suunnitteleville.

Nyt arkistoin blogini muistoksi hääsuunnittelusta ja itse häistä ja piilotan kirjoitukset näkyviltä.
Bloggailuni jatkuu matkablogissa, joka oli olemassa jo ennen Sulhanen 2012:sta ja jonka pitämistä jatkan edelleen. Jos sinua siis kiinnostaa tietää, mitä minulle kuuluu nykyään, klikkaa itsesi Herra Sulhasen matkablogiin.

Kiitos ja kumarrus.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...